Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2017.

Valinnanvapaus parantaisi silmäterveyspalveluiden laatua

Paljon negatiivista julkisuutta saaneessa sote-uudistuksessa on myös positiivisia puolia, joita ei juuri ole tuotu esille. Edustamallani silmäterveysalalla uudistuksen mahdollisuudet liittyvät ennen kaikkea sen sisältämään ajatukseen asiakkaiden valinnanvapaudesta. Oikealla tavalla toteutettu valinnanvapaus on iso mahdollisuus optikkoliikkeille ja mahdollistaa myös uudistuksella tavoitellut valtiontalouden säästöt. Uudistuksen toteutuksessa on otettava huomioon alueelliset erot esimerkiksi Rovaniemen ja pääkaupunkiseudun välillä. Täällä Pohjois-Suomessa olennaista on, että palvelutarjoajien määrän kasvaminen paikkaisi vähäisten resurssien ja kasvavien asiakasmäärien kanssa painivaa julkista palvelua.  Siksi on toivottavaa, että palveluntarjoajia olisi täällä riittävästi, jotta asiakkaiden valinnanvapaus oikeasti toteutuisi. 
 Asiakkaille tärkein hyöty on, että useampi palveluntarjoaja ja vapaus valita niiden välillä luovat kilpailua, mikä puolestaan parantaa palveluiden laa