Tekstit

Liki puolet suomalaisista kärsii kuivista silmistä. Silmätipoilla oireet helpottavat hetkeksi, mutta tipat eivät huuhdo pois oireiden syytä.

Kuva
Tuntuuko, että silmässä on ikuinen roska, joka ei lähde vaikka silmää kuinka räpyttelisi ja hieroisi? Silmiä kirvelee, kutittaa ja polttaa, ja näkökenttä sumenee hetkittäin. Melkein joka toinen suomalainen kärsii kuivista silmistä. Kyse on päivittäisistä oireista, jotka pitkittyessään heikentävät elämänlaatua merkittävästi. ”Ärtyneillä silmillä näkeminen vaatii pinnistelyä, jolloin on vaikea keskittyä mihinkään ja koko keho väsyy. Moni ei tiedä, että myös runsaasti vetistävät silmät kielivät kuivuudesta”, kertoo optikkoliike Brilletin kuiviin silmiin perehtynyt optometristi Pasi Hiukka.

Silmien kuivuus on yleistynyt viime vuosikymmeninä. Kun kuivat silmät vaivasivat ennen pääosin ikääntynyttä väestöä, tänä päivänä oireita esiintyy jo alle kymmenvuotiailla lapsilla. Yksi syy oireisiin on älylaitteet ja näyttöpäätetyöskentely. ”Koko maailmamme tapahtuu tässä, kymmenien senttien etäisyydellä. Kun katse kiinnittyy lähelle, silmät räpyttelevät huomattavasti verkkaammin. Silmän pinnalle siirtyy…

Parhaimmillaan silmälasit voivat olla kuin koruja, karkkeja tai koristeita

Kuva
Hiukan paremmassa optikkoliikkeessä, eli Brilletissä tiedetään, että jokainen ansaitsee yksilölliset, omaa tyyliä ja persoonaa edustavat lasit. Kolme uusien lasien onnellista omistajaa kertoo, mikä tekee heidän laseistaan uniikit.
Terhi Vanha, toimittaja, valokuvaaja ja henkilökohtainen avustaja, Rovaniemi ”Viime keväänä naapurini sai seurata mielenkiintoista näytelmää kaupan hiustuotehyllyllä. Siellä minä yritin epätoivoisesti tihrustaa värivaahtopurkin käyttöohjeita. Naapuri tuli nauraen paikalle, nappasi purkin kädestäni ja luki tekstin puolestani. Hän mainitsi, että ehkä kannattaisi käydä optikolla. Minulla on aina ollut hyvä näkö. Olen oikein leuhkinut lasernäölläni. Vasta kun silmäni alkoivat väsyä pienen tekstin lukemisesta ja kirjoittamisesta, ymmärsin tilanteen vakavuuden. Myös tekstiviesteihin alkoi ilmestyä huvittavia sisältöjä: ”kokeilen tänään” muuttui muotoon ”kuolen tänään”. Niinpä hakeuduin optikolle. Olin ihastellut Brilletin värikkäitä ja tyylikkäitä kehyksiä jo ede…

Silmäniloa Messut Sampokeskuksessa lauantaina 13.10. klo 10-17

Kuva
Brillet juhlii syntymäpäiviään lauantaina 13.10. - merkkipäivän messuilla esillä satoja kehysuutuuksia maailmalta Optikkoliike Brillet kerää ensi viikon lauantaina kehysbrändien edustajia saman katon alle. Kinkereillä nähdään syksyn ja talven kehystrendejä, opiskellaan värianalyysiä sekä tavataan paikallisia urheilijoita.


Rovaniemeläisen optikkoliike Brilletin yrittäjät Pasi ja Taina Hiukka ovat juhlatunnelmissa. Syytäkin on, sillä yritys viettää ensi lauantaina viisivuotissyntymäpäiviään.
- Hauskaa on ollut, ja olemme todella kiitollisia siitä, että meidät on otettu kaupungissa niin hyvin vastaan. Osasta asiakkaista on tullut jo niin tuttuja, että kehyskauppojen lomassa vaihdellaan kuulumiset, Pasi Hiukka kiittää.
Merkkipäivän kunniaksi Brillet haluaa tarjota paikallisille ainutlaatuisen messutapahtuman. Sampokeskuksessa järjestettävillä Silmäniloa-messuilla esitellään syksyn ja talven kehystrendejä. Messut tuovat yhteen kolmentoista eri kehysbrändin myyntivalikoimat.
- ­Pariisissa oli va…

Silmälasisuunnittelija Marion Frost viilasi Rovaniemen kehyksiin - ”Kaikilla tuotteillamme on sielu”

Kuva
Frostin käsintehdyissä kehyksissä on vahva ainutlaatuisuuden ja aitouden tuntu
Kehysvalmistaja Frostin yrittäjät Paris ja Marion Frost vierailivat huhtikuussa Brilletissä. Vierailun aikana valmistuivat myös uniikit ”Rudolf” -kehykset, joita voi käydä ihailemassa liikkeessä.

Saksalaisen kehysvalmistaja Frostin yrittäjä Paris Frost on aina pitänyt kauniista ja miellyttävistä asioista. Niihin lukeutuvat niin hyvä ruoka ja juoma kuin silmää hivelevät esineetkin. 20 vuotta sitten esteettisesti miellyttävien esineiden tärkeysjärjestyksen kärkeen nousivat silmälasit. ”Olin pitkään haaveillut uusista silmälaseista. Niinpä kiersimme vaimoni kanssa kotiseutumme silmälasiliikkeitä. Halusin löytää erilaiset ja persoonalliset kehykset”, Frost taustoittaa. Sellaisia ei kuitenkaan löytynyt. Oli onni, että ei.
Frostin vaimo, kultaseppä Marion Frost halusi auttaa miestään ja teki tälle käänteentekevän ehdotuksen: ”Entä jos minä tekisin sinulle juuri sellaiset kehykset, jotka haluat?”. Vaimon käsin valmis…

Värianalyysilla oikeaa väriä elämään. Katso, kuinka Tuija löysi oikean värivuodenajan

Suomalaiset ovat arkoja käyttämään värejä, mutta Tuija ei. Oikean sävymaailman löytäminen voi kuitenkin olla haasteellista. Katso, kuinka Tuija löysi itselleen istuvat värivuodenajat Brilletin värianalyysissa.

Brilletin monipuolisiin palveluihin kuuluu myös ColorMe -värianalyysit, joita tekevät koulututet värianalyytikkomme Virpi Hyvönen ja Taina Hiukka.
Varaa aika ColorMe - värianalyysiin 0400 448 922.



Millaiset aurinkolasit sopivat keväthangille?

Rovaniemeläiselle alppihiihtäjälle Hilla Hannolalle oli tärkeää löytää kilpaurheilijan elämäntapaan soveltuvat aurinkolasit, joissa yhdistyi toimivuus ja laadukkuus. Katso mihin valintoihin Hannola päätyi ja miksi. 



Värillä on väliä

Kuva
Kumpaan ryhmään sinä kuulut: lämpimään vai viileään?Silmälasikehysten valinnassa tärkeää osaa näyttelee oikean värin löytäminen. Parhaimman ratkaisun saavuttamiseksi, optikkoliike Brillet on aloittanut värianalyysien teon, jossa pyritään löytämään jokaiselle parhaiten sopivat sävyt ihon, hiusten ja silmien värien mukaan.
Viime lokakuussa optometristi Taina Hiukka ja optinen myyjä Virpi Hyvönen päättivät osallistua yhteistuumin Cosmopharman järjestämään Color Me -värianalyysikoulutukseen, josta he saivat kattavat opit lähteä suorittamaan värianalyysejä asiakkailleen optikkoliike Brilletissä.
Nyt takana on yhteensä kymmenkunta opettajan tarkistamaa ja hyväksymää värianalyysia ja lisää harjoitustöitä tehdään koko ajan.
– Kun löydetään oikea väri, on sillä positiivinen vaikutus kokonaisvaltaisesti ihmiseen. Silmät ja iho oikein sädehtivät oikeiden värisävyjen kanssa. Samalla se tuo myös itsevarmuutta ja omaa persoonaa esiin, Hyvönen kertoo hymyillen.
Tainan ja Virpin mukaan väreillä on …