Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.

Koulujen sisäilmaongelmat kiusaavat lasten silmiä

Kuva
Jopa yli 40% ihmisistä kärsii kuivista silmistä jossain vaiheessa. Aiemmin vaiva oli tyypillinen ikääntyvillä henkilöillä, mutta nykyään myös monet nuoret kärsivät kuivan silmän oireista. Kuivaan silmään tarttuu helposti kaikki ilmassa olevat epäpuhtaudet aiheuttaen kiusallista vaivaa. Silmien kuivuminen on kyynelnesteen vähyyden tai sen heikkolaatuisuuden aiheuttama tila. Tyypillisiä kuivan silmän oireita ovat silmien punoitus, kirvely ja polttelu. Monet kuvaavat oireita roskan tai hiekan tunteena silmissä. Äkkiseltään oudolta tuntuva, mutta hyvin tyypillinen kuivien silmien oire on ylenmääräinen silmien vetisyys. Kyynelnesteen tärkeimpiä tehtäviä on suojata silmää ulkoisilta ärsykkeiltä, kuten tuulelta, viimalta, savuilta ja muilta ilman epäpuhtauksilta. Kun kyynelnestettä ei ole riittävästi tai sen laatu on huono, ei silmän pinnalle muodostu ehjää suojaavaa pintaa. Tällöin pienetkin tekijät kuten kylmä ilma pääsee ärsyttämään tuntoherkkää silmän pintaa ja syntyy refleksin

Piilolinssejä vauvasta vaariin

Kuva
Piilolinssit on ikärajaton vaihtoehto, jotka antavat käyttäjälle laajemman näkökentän, helpottavat aktiiviliikkujan arkea ja mahdollistavat helpon päivityksen ulkonäköön. - Ei niitä tunne ollenkaan. - Aluksi vaati opettelua, mutta kun niihin tottuu, ei laseja osaa enää pitää. - En osaa enää olla ilman, varsinkaan lenkkipolulla. Piilolinssien antamia tuntemuksia ja mahdollisuuksia on helppo kuvailla, mutta vain piilareita pitäneiden ihmisten voidaan sanoa kokeneen pienten linssien ihmeen. - Jos ihmisellä on ollut koko ikänsä lasit, on se aivan uudenlainen kokemus nähdä ilman kehyksiä, kertoo paikallisen optikkoliike Brilletin optikko  Aija Itkonen . - Monet kuitenkin rajaavat piilolinssit pois, sillä he kokevat, että niitä ei voi käyttää, jos on kuivat silmät tai linssien voimakkuudet ovat liian suuret suuntaan tai toiseen, lisää Itkonen. Optikko Aija Itkonen Tämä on Itkosen mukaan yleinen harhaluulo. Piilolinssien teknologia on kehittynyt paljon vuosien saatossa, ja

100 optikkoyrittäjää yhdistää voimansa

Kuva
Yksityiset optikkoyrittäjät yhdistävät voimiaan ja onnittelevat 100-vuotiasta Suomea tuomalla markkinoille kuluttajille suunnatun uuden silmänterveyspalvelun Fenno Optiikka ja Suomen Näköasiantuntijat yhdistävät voimiaan, ja tuovat markkinoille uuden kuivasilmäpalvelun. Kuivista silmistä kärsii useampi kuin joka kolmas suomalainen, ja nyt heitä voidaan auttaa joka puolella Suomea, sillä uusi palvelu on saatavilla kaikissa Fenno- ja Näköasiantuntijaliikkeissä. Kuivan silmän KUNNON palvelu Kuivasilmäisyys on yleinen ja kasvava ongelma, joka lisääntyy myös lapsilla ja nuorilla. Sen oireita silmissä ovat mm. kirvely ja polttelu, roskan ja hiekan tunne, valonarkuus sekä vuotavat silmät. Sen aiheuttajia voivat olla mm. ravinto, dieetit, allergiat, lääkkeet, koneellinen ilmastointi ja puhelimen ja tablettien käyttö. Kuivia silmiä voidaan tutkia ja hoitaa onnistuneesti. Fenno ja Näköasiantuntijat tuovat markkinoille uuden kuivasilmäpalvelun, jossa asiakkaalle tehdään kuivasilmätutkim