Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2018.

Liki puolet suomalaisista kärsii kuivista silmistä. Silmätipoilla oireet helpottavat hetkeksi, mutta tipat eivät huuhdo pois oireiden syytä.

Kuva
Tuntuuko, että silmässä on ikuinen roska, joka ei lähde vaikka silmää kuinka räpyttelisi ja hieroisi? Silmiä kirvelee, kutittaa ja polttaa, ja näkökenttä sumenee hetkittäin. Melkein joka toinen suomalainen kärsii kuivista silmistä. Kyse on päivittäisistä oireista, jotka pitkittyessään heikentävät elämänlaatua merkittävästi. ”Ärtyneillä silmillä näkeminen vaatii pinnistelyä, jolloin on vaikea keskittyä mihinkään ja koko keho väsyy. Moni ei tiedä, että myös runsaasti vetistävät silmät kielivät kuivuudesta”, kertoo optikkoliike Brilletin kuiviin silmiin perehtynyt optometristi  Pasi Hiukka. "Oireista ei kannata kärsiä, vaan tulla rohkeasti käymään tutkimuksissa", rohkaisee Brilletin yrittäjä ja kuivasilmä-asiantuntija Pasi Hiukka. Brilletissä kuivia silmiä tutkitaan kuvan keratografi-laitteella. Silmien kuivuus on yleistynyt viime vuosikymmeninä. Kun kuivat silmät vaivasivat ennen pääosin ikääntynyttä väestöä, tänä päivänä oireita esiintyy jo alle kymmenvuotiai